Lehdistö
Katujunan vihellys on varma kesän merkki
Ajelu Kukko Pekan kyydissä on kesän ehdoton huvi. Kaupunkikierros esittelee Kuopion kauneimmat paikat asiantuntevalla opastuksella ryyditettynä. Juna liikennöi päivittäin sunnuntaita lukuun ottamatta.
Kukko Pekka lähtee kierrokselleen torilta kaupungintalon edestä kerran tunnissa. Reitti kiertää Matkustajasataman kautta Väinölänniemelle ja sieltä takaisin torille. Opastus (myös englanninkielinen) tulee osaksi nauhalta. Pääosin opastuksesta vastaa kuljettaja Martti Karvonen. Hänen selostustaan värittävät savolaiset kaskut ja laulunpätkät. Kaupunkijunakierros kestää noin 50 minuuttia. Vauhti on juuri sopiva maisemien ja nähtävyyksien ihailuun. Hellepäivinä avonaiset vaunut ovat arvossa arvaamattomassa viileän tuulen löyhytellessä kyytiläisiä.
Katujunakierrokset alkoivat Kuopiossa kesällä 1996. Kukko Pekka aloitti kierrokset vuotta myöhemmin. Alkuvuosina katujunia kulki kaksi, mutta Ellun Kana siirtyi Rovaniemelle, kun matkustajia ei Kuopiossa oikein riittänyt. Nykyään kaupunkijunia liikennöi Kuopiossa ja Tampereella. Kummankin junan toiminnasta vastaa kuopiolainen avoin yhtiö Junailijat. Kuopiossa kaupunkijunia on itse asiassa kaksi: toinen on tilauskäytössä. Kukko Pekan reitti on pysynyt suurin piirtein samana vuosien ajan. Muutama vuosi sitten pysäkkien määrää tosin lisättiin matkustajien pyynnöstä. Nyt juna pysähtyy hotelli Puijonsarven edessä, Matkustajasatamassa sekä Korttelimuseon kulmalla.
Martti Karvonen on toiminut kaupunkijunan kuljettajana melkein alusta alkaen. Hänen savolainen puheennuottinsa on olennainen osa kaupunkijunakokemusta. - Nauhalta tuleva perusopastus on ollut jo pitkään samanlainen. Minusta se on vaillinainen. On parempi selostaa itse ja lisäillä juttuja tarpeen vaatiessa. Näin selostus on ajan tasalla ja myös oma mielenkiinto säilyy, Karvonen kuvailee. Heinäkuun lomakautena matkustajia on päivässä toistasataa, ja helteessä junan kuljettaminen on hikistä hommaa. Siitä pitää olemattoman ilmastoinnin ohella huolen myös veturiverhoilun alta löytyvän vuoden 1979 Massey Fergusonin moottori, joka kierroksen edetessä alkaa käydä todella kuumana. Kokeneena kuljettajana Karvonen hyppääkin ulos ohjaamosta aina tilaisuuden tullen.
Jukka Rönkkö, Savon Sanomat, 8.7.2011